Lapsena
Vielä vanhempiensa ollessa elossa, oli Anubis todella utelias ympäröiväänsä maailmaa kohtaan ja haki hyvin harvoin turvaa äitinsä sylistä. Ainoastaan silloin tämä rohkea lapsi juoksi äitinsä syliin kun pitkällinen pimeys laskeutui Kairon ylle auringon pimennyksen aikaan. Taidot kehittyivät Anubiksella nopeammin kuin muilla ikäisillään ja nuoresta iästään huolimatta tämä kykeni ajattelemaan jopa pidemmälle. Neljän vanhana Anubis joutui kadulle vanhempiensa kuoleman jälkeen, pyrki tämä selviytymään parhaalla mahdollisella tavalla, mutta ei missään vaiheessa alkanut itsekkääksi tai väkivaltaiseksi muita samassa tilanteessa olevia lapsia kohtaan. Anubiksen pikemminkin pyrkien pitämään huolta itseään heikommista ja tarjosi näille jopa osan varastamastaan ruoasta - jos sitä sattui olemaan yhtään tarpeeksi. Vasta kuudenvuoden iässä Anubis kohotti ensimmäistä kertaa nyrkkinsä toista lasta kohtaan, sanoen; "Armahditko sinä minua?"
Nuorena (teini-ikä)
Äkkipikäinen, helposti tulistuva, paha suustansa ja ei mitään kunnioittava.
Kaikki nämä korostuivat vain sen takia, koska Anubis kapinoi tietoisesti kidnappaajiaan kohtaan vaikka nämä olivatkin pelastaneet katuelämältä. Anubiksen olematta siis todellakaan helposti koulutettavissa, varsinkaan vihan tunteen osalta. Kouluttajan sanoenkin monesti; "Heti kun en näe vihaa silmissäsi, lakkaan lyömästä sinua". Ennen viidentoista vuoden ikää Anubiksesta sai helposti sellaisen kuvan, että tämä oli kuin räjähdysvalmis painekattila, jota yritettiin sinetöidä liian pieneen tilaan. Kaikki tuo alkoi kuitenkin muuttumaan selvästi kun Anubis pääsi virallisesti salaseuran riveihin. Tämän antamatta enää kenenkään koskea itseensä (ei hyvällä, eikä edes pahalla). Anubiksen kavahtaen kosketusta selvästi ja kätkien ruumiilleen aiheutunen häpeän hyvin tarkoin.
Nuorena (aikuisena)
Viidentoista vuoden iän jälkeen ainoa, joka piti Anubiksen kaidalla tiellä/järjissään oli tämän parasystävä; Sin. Mitä enemmän vuosia kului kaksikon solmiman sopimuksen parissa, mitä kauemmin Anubis uhrasi aikansa ja yöunensa Kiellettyjen kirjan kirjoittamiseen - alkoi tämän luonne muuttumaan hiljalleen erilaisemmaksi. Siitä miehestä, joka oli aikaisemmin hymyillyt ja kyennyt jopa vitsailemaan muiden/itsensä kustannukella, muovautuen loppua kohden jotain aivan muuta. Hymyn ropisten kadoksiin kasvoilta kuin hiekka kämmenten lomasta ja positiiven katsontakanta maailmaa kohtaan muuttui negatiivisemmaksi ja laskelmoivammaksi. Pian tämän muutoksen jälkeen Anubis sai maineensa tappajana, joka kykeni käyttämään kaksiteräistä kehäistä kuin kolmantena kätenä, joka suvaitsi joko armahtaa tai tappaa suorilta jaloin. Anubiksella ollen jopa pian sellainen tapa, että tämä kastoi kätensä uhriensa vereen ja pyyhki sillä kasvonsa rintakehälle asti, sanoen;
"Tämä on jumalten tahto. Ihmiset eivät pääse pakoon syntejänsä."
Anubiksesta tullen ihmisenä niin paljon verenjanoinen, että jopa salaseuran vanhimmat alkoivat pelkäämään henkensä ja valtansa puolesta. Tämän yhden ainoan pelon vuoksi Anubis sai kuolemantuomionsa 28 vuotiaana, mutta valitettavasti se antoi miehelle vain hyvin pitkän iän ja selviytymisen avaimen kulkea vuosisatojen halki nyky aikaan.
Nykyaika
Lähiomaisilleen pyrkii näyttämään ns.”hellän” puolensa vaikka se onkin kaivautuneena hyvin, hyvin syvälle sisimpään. Anubis ei osaa osoittaa rakkauttansa suoraan ja näyttääkin tuon tunteen ulospäin hyvin eriskummallisilla tavoilla, kuten esimerkiksi Eveyn kohdilla kun Anubis kielsi tyttärensä viidentoistavuoden iässä ja sanoen vain tälle; ”Sinun on opittava päästämään minusta irti.” Kaiken tuon tarkoituksena ollen vain suojella Eveytä sydän surulta – sillä Anubis oli kyllä pistänyt heti merkille tyttärensä herkemmän perusluonteen jo lapsuuden ajoista lähtien. Nuoremman lapsensa; Sinin kohdilla Anubis panosti enemmän – sillä egyptiläisten vanhantapojen (joita Anubis noudattaa tavalla tai toisella vieläkin) mukaan poikalapsi oli aina tyttölasta arvokkaampi. Osittain tämän uskomuksen vuoksi Sinistä tehtiin automaattisesti Anubiksen seuraaja uuteen salaseuraan. Tämän perintälahjan myötä Anubis alkoi kasvattaa Sinistä yhtä kivikasvoista kuin hän itse vaikka olikin aluksi sanonut, että Sinin pitäisi valita oma tyylinsä johtaa, mutta mitä tulen aremmaksi vuodet ovat muuttuneet - sitä enemmän Anubis on alkanut vaatimaan Siniltä sitä tietynlaista selkärankaa, jota vaaditaan Odaylta. Missään vaiheessa ei kuitenkaan parane käsittää väärin sitä - etteikö Anubis rakastaisi kumpaakin lastansa syvästi ja pyrkisi suojelemaan näitä vaikkakin se tapahtuukin kulissien takana ja Eveyn/Sinin tietämättömissä.
Tunteet Pandoraa kohtaan eivät ole sammuneet koskaan eikä niin varmasti tule koskaan tapahtumaankaan. Niin kauan kun kaksikko ovat tunteneet toisensa, on Pandora ollut Anubiksen synti/kirous ja siitä huolimatta tämän rakastettu, joka nosti usvaan kadonneen sielun takaisin valoon. Kuten seuraavat sanat kuvaavat hyvin tätä suhdetta;
”Pelkkä läsnäolosi kiduttaa minua. Riistät kaiken ilman minulta ja silti joka kerta kun et ole luonani, sieluni janoaa sinua luokseni."
Panroda on ainoa, joka saa/pystyy puhumaan Anubikselle suoraan tilanteessa kuin tilanteessa. Anubis pitää Pandoraa vertaisenaan egyptin vanhoista kasvatustavoista huolimatta.
Esikoistaan; Zaytä kohtaan ei pysty näyttämään täysin isänrakkautta – sillä valitettavasti vanhin poika on tullut hyvin paljon isäänsä ja se puolestaan saa Anubiksen kavahtamaan väkisinkin poispäin. Muuttamaan tuon epävarmuuden vihaksi ja työntämään toista kauemmaksi. Ristiriitaista tästä tekee se, että aikoinaan Anubis pelasti Zayn kuolemalta tämän ollessa vasta 26 vuotias. Tuota kyseistä tekoa Anubis välillä katuu syvästi, sillä sieluttomaksi muuttumisen jälkeen Zayn luonne muuttui todella paljon (eikä hyvään suuntaan ollenkaan). Anubis siis vihaa sekä rakastaa Zaytä samanaikaisesti ja kokee sen vuoksi vahvaa ristiriitaa sisällään. Johtajan roolissaan Anubis kykenee helposti iskemään Zayn vaikka seinään ja siitä lävitse, mutta jos luonteen toinen puoli pääsee päällimmäiseksi – ei Anubis kykene kohottamaan kättänsä Zaytä vastaan, ehkä vain ollen valmis lyömään toista tottelemattomuudesta, mutta missään vaiheessa ei tappamaan tai satuttamaan liiaksi.
